Kuntoutuspsyko­terapia (Kela) musiikkiterapiana

Kelan kuntoutuspsykoterapia 16-25 -vuotiaille voi olla keskusteluterapian lisäksi myös musiikkiterapiaa, jota voidaan siis käyttää esimerkiksi masennuksen, ahdistuneisuuden, sosiaalisten ongelmien tai itsetunto-ongelmien hoitamiseen siinä missä keskusteluterapiaakin.

Musiikkiterapiaan tullessasi sinun ei tarvitse osata soittaa tai ymmärtää musiikin rakenteita. Jos musiikki herättää sinussa tunteita ja muistoja, tai jos olet joskus kokenut jonkin kappaleen sanoittavan omaa elämääsi, on sinulla mainiot lähtökohdat hyötyä musiikkiterapiasta.

Musiikki on mahdollisuus tutkia itseään

Keskusteluterapiaan verrattuna musiikkiterapiassa musiikki toimii välineenä, joka auttaa avaamaan oman elämän solmuja hieman erilaisia reittejä. Musiikki auttaa esimerkiksi rentoutumaan, helpottaa tunteiden kohtaamista ja auttaa sanoittamaan asioita, joista on vaikea puhua.

Asiakkaana saat itse valita haluatko kokeilla musiikillisia menetelmiä ja mitkä niistä kiinnostavat sinua. Ja toki musiikkiterapiassa myös keskustellaan!

Itse olen todennut, että pelkkä keskusteleminen ei välttämättä tavoita kaikkia kokemuksia ja etenkään tunteita.

Ilona

Näin pääset Kelan kuntoutuspsykoterapiaan musiikkiterapiana

  1. Tarvitset psykiatrisen hoitotahon, joka voi kirjoittaa sinulle diagnoosin sekä B-lausunnon, joka oikeuttaa kuntoutuspsykoterapiaan.

    Hoitava taho voi olla esimerkiksi opiskelijaterveydenhuollon psykiatri, julkisen erikoissairaanhoidon psykiatri tai yksityinen psykiatri.

  2. B-lausuntoon tarvitaan työ- tai opiskelukykyyn vaikuttava psykiatrinen diagnoosi sekä suositus musiikkiterapiasta.

    Jos sinulla on jo B-lausunto, ja haluat musiikkiterapiaan, voit pyytää omaa psykiatriasi lisäämään suosituksen musiikkiterapiasta.

  3. Tule tutustumaan musiikkiterapiaan! Vastaanottoni on Kirkkonummella Masalassa, johon on helppo tulla esim. junalla Espoon suunnalta.

    Voit lähettää minulle viestin (anni@savelkulku.fi), soittaa (050 584 0298) tai varata ajan ensikäynnille suoraan varausjärjestelmästä alla olevasta napista. Jos haluat aloittaa terapian kanssani, autan tekemään terapiahakemuksen Kelalle.

Tässä artikkelissa pystyn tarjoamaan vain pienen kurkistuksen siihen, mitä kaikkea musiikkiterapia voi olla. Kannattaakin tutustua myös musiikkiterapia-sivuun, sieltä löydät lisää tietoa. 

Lue myös Kelan ohjeet kuntoutuspsykoterapiasta. Kela on rajannut musiikkiterapian korvattavuuden kuntoutuspsykoterapiana 16-25 -vuotiaille, mutta riittää jos olet terapian alkaessa alle 26-vuotias.

Musiikilliset menetelmät ovat auttaneet vaikeiden tunteiden tiedostamisessa ja ilmaisemisessa ja ovat keventäneet oloa.

Musiikkiterapiamenetelmät ovat sopineet minulle todella hyvin. Keskusteluterapian avulla en ole kokenut läheskään näin syvällistä muutosta.

Sonja