Tunteiden torjuminen eristää ihmisen itsestään

Tunteiden torjuminen eristää ihmisen itsestään

Olen seuraillut viime aikoina ilmastonmuutokseen liittyvää uutisointia, jossa esiintyy jatkuvasti sellaisia ilmaisuja kuin ilmastonmuutoksen uhka, sen torjunta tai taistelu sitä vastaan.

Jäin miettimään mitä sanavalinnat kertovat laajemmin kulttuuristamme, kun ongelmia lähestytään taistelun ja torjunnan näkökulmasta. Eikö sama päde myös henkilökohtaisella tasolla?

Epäonnistumisen pelko rajoittaa elämää

Epäonnistumisen pelko rajoittaa elämää ja nakertaa itseluottamusta

Jätätkö usein asioita tekemättä, koska pelkäät epäonnistuvasi? Jotain uutta kokeilematta, koska et osaa? Jos epäonnistumisen pelko istuu olkapäälläsi estelemässä sinua, jää paljon asioita helposti kokematta.

Osaamattomuuteen voi liittyä häpeää, epävarmuutta tai pelkoa siitä että tulee naurunalaiseksi, eikä omien ajatusten rajoittavuutta aina edes itse huomaa. Epäonnistumiseen liittyviä hankalia tunteita voi kuitenkin opetella kääntämään kokeilunhaluksi, iloksi ja leikkisyydeksi.

Don't hide the difficult emotions

Mitä tehdä vaikeille tunteille

Yllätyin hiljattain kun tuskailin eräässä Facebook-ryhmässä senhetkisiä tunnelmiani. Asiat tuntuivat kaatuvan päälle ja suoraan sanoen vastustin ja välttelin kaikkea rakentavaa ja eteenpäin vievää.

Kuulostaa aika rasittavalta vai mitä?

Vaikeat tunteethan pitää piilottaa muilta ja varoa kaatamasta niitä muiden niskaan, eihän sellaista kukaan jaksa. Lapsena monet ovat jo oppineet, että hyväntuulisena ja iloisena tulee hyväksytyksi – kiukkua, pelkoa tai pettymystä sen sijaan ei kestä kukaan.

Kehotietoisuuden kautta voi päästä käsiksi tunteisiin

Selittämättömien kipujen salattu viisaus

Minua vaivasi vuosia selittämätön selkäkipu, kramppi toisen lapaluun alla. Pahimmassa vaiheessa koko selkäni oli aivan jumissa, ravasin lääkärissä ja osteopaatilla ja söin lihasrelaksantteja, mutta vaiva ei hellittänyt kuin hetkeksi. Lopulta se vaipui jostain syystä itsekseen taka-alalle palatakseen myöhemmin taas uudelleen.

Siinä pahimmassa vaiheessa etsin syitä vain fyysiseltä puolelta tajuamatta, että elin samaan aikaan henkisesti valtavan kuormittavaa aikaa.

Keho on viisaampi kuin huomaammekaan. Tunteet ja ajatukset näkyvät aina kehossa tavalla tai toisella.

Vatvominen

Miksi vatvominen ei helpota tunnereaktioita

Kuvitellaanpa hetki, että huomaat kumppanisi hymyilevän jollekulle toiselle vähän liian syvään, katsovan tätä vähän liian pitkään. Mitä mielessäsi liikkuu?

Jos olo on yhtään epävarma, ajatukset saattaisivat liikuskella esimerkiksi tällaisia latuja:

Mitä nyt, onko hän ihastunut? Enkö minä riitäkään? Tuo toinen on kauniimpi/laihempi/fiksumpi/lihaksikkaampi, enhän minä ole mitään. Mitä minä nyt teen? Ei kai niillä ole suhde? Onko minulta jäänyt jotain huomaamatta? Miten ne kehtaavat! Tietävätkö kaikki muutkin? Huomasivatko tuon? Kaikki pitävät minua pilkkanaan. Ihan niin kuin silloin yläasteella, kun……

Unelmien loma

Unelmien loma ja miten sellainen saavutetaan

Jos elämäsi on sellaista kuin suurimmalla osalla meistä, olet joutunut tänäkin kesänä kohtaamaan kesälomapettymyksiä. Unelmien loma oli valmiiksi suunniteltu, mutta todellisuus romutti sen jälleen.

Miten kylmät säät osuvatkin aina juuri omaan loma-aikaan? Tai kesäflunssa iskee ja odotettu mökkiloma kuluu kuumeisia lapsia hoivaten. Vai kävikö niin, että lapset eivät halunneet ylipäätään lähteä mihinkään ja perheen yhteinen laatuaika oli lähinnä sitä, että takapenkillä riideltiin ja perillä kuunneltiin kitinää ja kyselyjä siitä milloin lähdetään kotiin?

Ehkä päädyit laskemaan päiviä siihen että pääset taas töihin lepäämään. Ja silti seuraavana kesänä sorrut taas lataamaan lomiin odotuksia kuvitellen, että ensi kesänä on toisin. Mutta miten sen toisenlaisen loman voisi oikeasti tavoittaa?

Lapsuuden haavat on mahdollista parantaa

Lapsuuden haavat ja vaikeus luoda ihmissuhteita

Kuvittele se tuskallinen hetki, kun uudessa porukassa kaikki muut tutustuvat ja vaihtavat puhelinnumeroita heti kättelyssä, kun itse katsot vierestä. Ehkä se oli uusi harrastus, johon lähdit ajatellen, että tällä kertaa tutustut muihin ja saat uusia ystäviä. Vain huomataksesi, että kaikki muut saivatkin, mutta sinun kanssasi ei viihdy kukaan. Jäät yksin, taas.

On kamala tunne huomata, ettei kelpaa. Helposti sitä lakkaa yrittämästä – kuka jaksaisikaan sietää jatkuvaa torjuntaa tai ohittamista. Miten kaikki muut onnistuvat saamaan yhteyden toisiinsa, ja miksi se olet aina sinä, joka jää ulkopuolelle?

Tunteinen ohittaminen on haitallista

Järki ja tunteet: Ethän ohita tunteitasi?

Kuulin jonkun puhuvan minusta naapurihuoneessa. Vitsaillen – oltiin hyvissä väleissä. Kehoni jäykistyi, hengitykseni pysähtyi, vatsanpohjassa velloi. En tosin huomannut näitä kehoni reaktioita siinä hetkessä. Huomasin ahdistuksen, mutta siirsin sen järjellä sivuun.

Tiesin, ettei hän tarkoittanut pahaa. Miksi hermostuisin leikinlaskusta?

Liru laru loru, moni turha poru ratkiriidaksi muuttuu
Löpö löpö löpö, se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu