Vaativuudesta ja kontrollintarpeesta on mahdollista vapautua

Kuulostaako tutulta: Sinulle on tärkeää tehdä asiat mahdollisimman hyvin. Mietit sitä, mitä sinulta odotetaan ja teet varmuuden vuoksi vielä vähän lisää tai paremmin. Kun et ole varma siitä, mitä sinulta halutaan, huolehdit siitä toimitko oikein ja oletko riittävän hyvä.

Pysähtyminen saattaa olla vaikeaa, ja käsikirjoituksesta poikkeaminen häiritsevää. Ohjeiden seuraaminen on helppoa, omien päätösten tekeminen puolestaan herättää epävarmuutta.

Näistä piirteistä heijastuu sekä vaativuutta itseä kohtaan että kontrollintarvetta. Kontrolli voi kohdistua itseen tai itsen ulkopuolelle – ja voi tuntua että itseään kontrolloimalla pystyy kontrolloimaan myös ulkomaailmaa. Tiukasti rajatuissa raameissa on tavallaan helppo olla, vaikka siellä onkin ahdasta.

Et ole ainoa…

Eräs asiakkaani tunsi voimakasta tarvetta toimia aina oikein ja arvailla mitä häneltä odotettiin. Yhteys omiin tarpeisiin ja haluihin oli hukassa.

Vastaanotollani hän kohtasi jotakin aivan vastakkaista johon oli tottunut. Tartuimme soittimiin ilman valmiita käsikirjoituksia, ilman annettua rytmiä, ilman nuotteja ja valmiita rakenteita.

Huomasin, että häntä hirvitti. Kysyin tuntuuko vaikealta. Tuleeko suorituspaineita.

Hän myönsi, mutta uskalsi kokeilla. Seurasin häntä musiikkiin ja hetken kuluttua olimme päässeet kiinni vaativuuden ja kontrollin takana oleviin syvempiin tunteisiin. Millaista on toimia ilman valmista käsikirjoitusta, millaista on seurata omia sisäisiä impulssejaan. Mitä jos pelkää tekevänsä virheitä ja toimivansa väärin – ja mitä jos kaikki se mitä on ja mitä tekee onkin okei.

Kokeile ravistella raameja

Mitä jos sinäkin olet okei, sellaisena kuin olet? Mitä jos vähempi suorittaminen ja muiden odotusten haistelu riittää? Mitä jos sinä riität?

Nämä kysymykset herättävät ehkä vastustusta. Kyllähän muut mutta et sinä. Ehkä kuitenkin tunnistat myös uteliaisuutta? Tai jopa helpotusta? Mitä ikinä huomaat itsessäsi, ota se vastaan. Huomioi tunteesi, huomioi kokemuksesi. Vain itseäsi kuuntelemalla pystyt muuttamaan uskomuksiasi ja käytösmallejasi.

Ja kun sopiva tilaisuus tulee vastaan, kokeile jotakin uutta. Tee jotakin jota et ole ennen tehnyt, kokeile jotakin jonka onnistumisesta et ole varma.

Mitä tapahtuu?

Musiikkiterapeuttina autan stressaantuneita, ahdistuneita sekä masentuneita, jotka kaipaavat kevyempää oloa ja lisää itseluottamusta. Tunnistatko itsesi?