Jos elämäsi on sellaista kuin suurimmalla osalla meistä, olet joutunut tänäkin kesänä kohtaamaan kesälomapettymyksiä. Unelmien loma oli valmiiksi suunniteltu, mutta todellisuus romutti sen jälleen.
Miten kylmät säät osuvatkin aina juuri omaan loma-aikaan? Tai kesäflunssa iskee ja odotettu mökkiloma kuluu kuumeisia lapsia hoivaten. Vai kävikö niin, että lapset eivät halunneet ylipäätään lähteä mihinkään ja perheen yhteinen laatuaika oli lähinnä sitä, että takapenkillä riideltiin ja perillä kuunneltiin kitinää ja kyselyjä siitä milloin lähdetään kotiin?
Ehkä päädyit laskemaan päiviä siihen että pääset taas töihin lepäämään. Ja silti seuraavana kesänä sorrut taas lataamaan lomiin odotuksia kuvitellen, että ensi kesänä on toisin. Mutta miten sen toisenlaisen loman voisi oikeasti tavoittaa?
Odotusten ja todellisuuden välinen ristiriita
Esikoiseni on valtavan taitava tietokoneen kanssa. Hänellä riittää loputtomasti uteliaisuutta ja kärsivällisyyttä opetella skriptaamista ja koodaamista toteuttaakseen kaikkia pelimaailmoihin liittyviä visioitaan. Kesälomankin hän viettäisi mieluiten pääasiassa tietokoneen ääressä. Arvaat varmaan, mitä äitinä olen siitä mieltä?
Minun mielikuvissani lapset kirmaavat kaikki kesäpäivät polvet naarmuilla pitkin metsiä, kiipeilevät puihin ja saapuvat välillä kirkkaat silmät loistaen syömään ja kertomaan seikkailuistaan. Ja äitinä minä pakkaisin heille mukaan herkkueväitä, vilkuttaisin ovelta ja muistuttaisin lempeästi tulemaan kotiin ajoissa.
Myönnetään, nämä mielikuvat muistuttavat enemmän Viisikko-kirjoja kuin mitään oikeaa todellisuutta. Ja siinäpä jutun ydin: Pettymykset ja muu niihin liittyvä tunnetaakka johtuu nimittäin aina pohjimmiltaan odotusten ja todellisuuden välisestä ristiriidasta. Kun odotukset eivät toteudukaan halutulla tavalla, törmäys todellisuuden kanssa on aina väistämätön.
Miten jotkut sitten selviävät näistä törmäyksistä olankohautuksilla tai jopa huumorilla?
Arvolataukset odotusten takana
Kun minä hermoilen esikoiseni tietokoneen ääressä viettämästä ajasta, ei kyse suinkaan ole pelkästään siitä faktasta, että hän istuu pelaamassa tai koodaamassa. Kyse on siitä, onko se hänelle hyväksi.
Mitä hänen pitäisi tehdä pysyäkseen terveenä ja kehittyäkseen tasapainoiseksi ja onnelliseksi? Mitä minun pitäisi tehdä mahdollistaakseni terveen ja tasapainoisen kehityksen? Minkälainen äiti minä olen, jos en saa lastani viettämään aikaa ulkona? Pilaanko lapseni tulevaisuuden? Mitä minusta ajatellaan?
Ja kas, päästiinkin omiin kipukohtiini. Vanhemmuuden epävarmuuksiin, epämääräisiin tulevaisuuden uhkakuviin ja siihen, millaisena minua pidetään. Täytänkö yhteiskunnan odotukset, olenko sellainen kuin pitäisi olla ja elänkö sellaista elämää jota minulta odotetaan? Entä lapseni?
Pettymysten ongelma ei ole odotuksissa sinänsä – odotuksia ja tavoitteita tarvitaan, jotta elämä ylipäänsä on mielekästä. Mutta jos odotusten toteutumiseen liittää arvolatauksia, esimerkiksi omaan ihmisarvoon tai onnellisuuteen liittyviä, niin odotuksista poikkeavaa todellisuutta on heti vaikeampi sietää.
Niin kauan kuin suhtaudun lapseni ruutuaikaan yhtenä ajanviettotapana muiden joukossa, ilman että arvotan todellisuutta suuntaan tai toiseen, minun on helpompi tarjota aktiivisesti rinnalle yhteisiä uimareissuja ja retkiä. Ja kun en lähesty lasta omista kipukohdistani käsin ja valmiiksi ärtyneenä, hänen on helpompi ottaa ehdotuksia vastaan.
Miten siis kohdata omat pettymykset?
Ensinnäkin, kaikkiin pettymyksiin ja negatiivisiin tunteisiin ylipäätään kannattaa suhtautua lempeästi ja myötätunnolla. Voit antaa itsellesi luvan kaikkiin tunteisiisi, ja puhua itsellesi kuin (kuvitteellinen) täydellisen lempeä äitihahmo puhuisi. Muistuttaa, että kaikki kyllä järjestyy ja myöntää, että kylläpä nyt tuntuu pahalta.
Toiseksi, pyri ottamaan nykyinen todellisuus neutraalisti vastaan, sillä sitä vastustamalla saat aikaan vain entistä kiukkuisemman olon. Eräs viisas ystäväni totesi kerran toistavansa aina mielessään ”Nyt on näin”, kun todellisuus alkaa kiristää päätä. Nyt on näin, hetken päästä taas toisin.
Kolmanneksi, kun olet saavuttanut rauhallisemman mielentilan, pysähdy tutkiskelemaan pettymyksesi takana olevia arvolatauksia. Löytyykö tunnevyöryn ja ajatusketjujen takaa jotakin sellaista, joka ei itse asiassa ole tilanteessa kovinkaan relevanttia? Jotakin vanhoihin pelkoihin pohjautuvaa? Negatiivisen mielen tuottamia ajatuksia? Mitä ikinä löydätkään, suhtaudu niihinkin ajatuksiin lempeästi: Pelkkä oman toiminnan havainnoiminen ja tiedostaminen usein riittää sysäämään muutoksen alulle.
Entä se unelmien loma?
Kun pääset näiden vinkkien avulla pettymystesi juurille, todennäköisesti huomaat, että unelmien loma ei olekaan kovin tiukasti kiinni ulkoisissa puitteissa. Omalla asenteella pääsee pitkälle, ja sitä on mahdollista myös muuttaa.
Varo kuitenkin, ettet sorru kuvittelemaan, että joustavalla ja positiivisella asenteella saat todellisuuden sittenkin muuttumaan sellaiseksi kuin halusit. Joskus, kun esikoistani ei kerta kaikkiaan huvita ulkoilu, minä päätänkin lyöttäytyä hänen seuraansa Minecraftin maailmaan, jossa vierähtääkin huomaamatta useampi tunti. Ja sekin on täysin ok, vaikka ulkona olisi kuinka kaunis kesäsää. Puihin ehtii kiivetä toisenakin päivänä ja yhteinen aika toteutuu näinkin.
