Kenenkään ei tarvitse pystyä kaikkeen

Mietitkö usein, että pitäisi pystyä parempaan?

Siihen mihin kaikki muutkin: Ne, joilla koti on aina siisti, ovat aina ajoissa, eivät jätä asioita hoitamatta ja lisäksi leipovat pullaa kaikkiin kokouksiin, muistavat kaikki syntymäpäivät eivätkä koskaan hermostu.

Järjellä ajateltuna kukaan ei oikeasti ole tällainen, mutta odotukset siitä, millainen pitäisi olla voivat olla hyvin vahvoja. Ja aina, kun oma suoritus menee riman alta, seuraa itsesyytöksiä ja epämääräistä syyllisyyttä. Sitä saattaa toivoa olevansa toisenlainen – sellainen, joka ansaitsee kunnioitusta ja hyväksyntää.

Samaan aikaan varmaankin olet sitä mieltä, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita, eikä siinä ole mitään ristiriitaa. Totta kaikki muut kelpaavat sellaisena kuin ovat, ainoastaan sinun pitäisi olla toisenlainen.

Toiseksi tekeytyminen tuskin on sitä mitä haluat

Muistellaanpas hetki Disneyn versiota Aladdinista. Sitä, jossa Aladdin ei kokenut olevansa prinsessa Jasminen arvoinen ilman rahaa, valtaa ja statusta, joten lampun henki taikoi hänestä prinssin. Kamelitkin on prinssillä kultaa, riikinkukkonsa on purppuraa.

Tarinahan tietysti päättyy niin, että Jasmine ei ole vaikuttunut prinssin elkeistä, näkee Aladdinin valepuvun läpi ja paljastaa rakastavansa Aladdinia sellaisena kuin hän on. Katurottana.

Ketä Aladdin oikeastaan yritti miellyttää tekeytymällä prinssiksi? Tarinassa on mukana yhteiskunnan odotuksia siitä, kuka on sopiva prinsessan puolisoksi, ja nämä sisäistyneet vaatimukset saivat Aladdinin piilottamaan todellisen minänsä ja ottamaan aivan toisen roolin.

Mitkä tavoitteet ovat omiasi?

Yhtä lailla meidän yhteiskuntamme on täynnä kaikenlaisia odotuksia ja myyttejä siitä, minkälainen on vaikkapa kunnollinen äiti tai puoliso. Miten naisen sopii käyttäytyä tai miten miehen tulee toimia. Millaiset perhemallit tai parisuhteet ovat oikeanlaisia, miten pitää asua ja miten kasvattaa lapset. Kaiken lisäksi odotukset ovat keskenään usein ristiriitaisia.

Mitä jos sen sijaan, että soimaa itseään siitä, ettei sovi muotteihin, opettelisikin kysymään itseltään: Mitä minä todella tarvitsen? Mikä tekee minulle hyvää?

Todellinen Aladdin osoittautuu rohkeaksi, myötätuntoiseksi ja anteliaaksi. Mitä puolia itsestäsi sinulta jää huomaamatta, kun keskityt yrittämään olla toisenlainen?

Musiikkiterapeutti Anni Laine auttaa stressaantuneita, ahdistuneita sekä masentuneita, jotka kaipaavat kevyempää oloa ja lisää itseluottamusta. Tunnistatko itsesi?