Hermosto ei rauhoitu ilman läsnäoloa ja kuuntelua

Valmennusasiakkaani kärsivät usein uupumuksesta, ja tunnistavat itsessään jatkuvan hermostollisen ylivireystilan. Tyypillisesti heillä on jo minun vastaanotolleni tullessaan käytössään monia erilaisia harjoituksia ja keinoja hermoston rauhoittamiseen, mutta kierrokset eivät silti pääse laskemaan. Miksi hermosto ei rauhoitu?

Mikä siis mättää?

Kikkojen sijaan kuuntelua

On tosi tavallista, että omassa kehossa ja mielessä olevia ongelmia pyritään ratkomaan erilaisilla tekniikoilla ja kikoilla. Ja jos ne eivät auta, etsitään seuraava kikkakolmonen, joka on ehkä se puuttuva palapelin pala.

Eräs asiakkaani sanoi vastikään, että ”tämä on todella silmiä avaavaa”, kun juttelimme siitä miksi kaikista tekniikoista huolimatta keho ja hermosto ei rauhoitu tai pääse palautumaan, eikä uni tule öisin. Puuttuva palapelin palanen ei nimittäin yleensä ole seuraava kikka ja harjoitus, vaan oman olon aito havainnoiminen ja kuuntelu.

Olen ennenkin kirjoittanut hyvinvoinnin suorittamisesta, ja siitä miten se ylläpitää uupumukseen ja ylivireyteen liittyviä ongelmia siinä missä mikä tahansa muukin ylisuorittaminen. ”Kuuntele itseäsi” on helpommin sanottu kuin tehty. Siksi harjoittelemme sitä asiakkaideni kanssa yhdessä, askel kerrallaan.

Henkilökohtaisesti…

Tarjoan hermoston hyvinvointiin ja uupumuksen keventämiseen keskittyvää hyvinvointivalmennusta entiseen tapaan myös tänä vuonna. Jos olet harkinnut valmennukseen osallistumista, suosittelen maksutonta tutustumiskäyntiä. Voimme tavata tiloissani Kirkkonummella tai Lauttasaaressa tai halutessasi etänä.

Jos varausjärjestelmästä ei löydy sopivaa aikaa, ota yhteyttä. Muitakin aikoja on tarpeen mukaan mahdollista järjestää.

Tai ryhmässä

Henkilökohtaisen valmennuksen lisäksi järjestän kevään aikana myös hermoston hyvinvointia ja tasapainoa edistävän ryhmän Kirkkonummella.

Hermoston hyvinvointi
Sunnuntaisin 7.4.-5.5. klo 10.30-12.00

Miten tasapainottaa oloa, kun arki on kuormittavaa, eikä aika tunnu riittävän itselle? Käytännön harjoituksia arkeen, tietoa hermoston toiminnasta sekä fysiologisesta että emotionaalisesta näkökulmasta, vertaistukea sekä rentoutumista hoitavan äänen kanssa.

Ryhmän koko 5-8 henkilöä. Hinta 30 € / 1,5 h, yhteensä 5 tapaamista.

Kerron tästä ryhmästä lisää myöhemmin kun talvi alkaa taittua, mutta halutessasi voit ilmoittautua sähköpostitse jo nyt osoitteeseen anni@savelkulku.fi.