Joskus kuulee sanottavan, että menneitä ei kannata kaivella. Että on parempi mennä eteenpäin ja jättää vanhat murheet taakseen.
Totta toinen puoli, sanoisin. Nimittäin jatkuva menneiden märehtiminen ei tosiaan vie eteenpäin, jos asian käsittely jää tuskailun tasolle ilman todellista kosketusta tilanteeseen liittyviin tunteisiin.
Toisaalta kaikista asioista ei pääse eteenpäin ilman niiden kohtaamista ja käsittelyä.
Kaikesta koetusta jää jälki
Kaikesta mitä olet kokenut, jää tavalla tai toisella jälki. Kokemukset muovaavat minuutta, maailmankuvaa ja käytösmalleja. Joskus ne haittaavat elämää nykyhetkessä ja aiheuttavat vaikkapa ahdistusta. Jos ahdistus ja vaikeat tunteet elävät edelleen kehossa ja mielessä, ei niiden taakse jättäminen noin vain onnistu – ne on syytä kohdata.
Tärkeää on, että tuo tunteiden ja kokemusten kohtaaminen tapahtuu hallitusti, eikä pelkästään ajatustasolla. Ahdistuksen pyörittely ainoastaan ajatuksissa voi helposti päätyä juuri sellaiseksi murehtimiseksi, joka jopa pahentaa oloa.
Tunteet ja keho mukana
Avaimet hedelmälliseen menneiden kaiveluun löytyvät siis omien tunteiden kohtaamisesta. Työkalut siihen voivat olla moninaiset, ja musiikkiterapian menetelmistä löytyy monenlaisia vaihtoehtoisia tapoja päästä kosketuksiin tunteiden kanssa ja kohdata niitä lempeästi.
Tärkeää on huomioida myös tunteisiin liittyvät kehotuntemukset, sillä esimerkiksi ahdistus nousee kehosta tihenevänä sykkeenä ja vaikeutuvana hengityksenä. Kun tuntemuksille tekee vähän kerrallaan tilaa, tietäen olevansa vaikeasta olosta huolimatta turvassa, kapasiteetti kokea vaikeita tunteita kasvaa ja niihin liittyvä tuska lievittyy. Huomaa kuitenkin, että traumaperäisiin ahdistusoireisiin ei pidä kerralla sukeltaa kokonaan, vaan se on tehtävä pienin askelin.
Tunnista tapasi toimia
Jos sinulla on menneisyydessäsi vaikeita kokemuksia, joista haluat päästä eteenpäin, mieti miten sinulla on tapana toimia. Pusketko ehkä eteenpäin sinnillä ohittaen kokemuksesi, tai jumitatko siinä miten sinua on kohdeltu väärin?
Jos kumpi tahansa näistä kuulostaa tutulta, kannattaa pysähtyä hakemaan yhteyttä omaan tunnekokemukseen – vaikka pienen pienissäkin palasissa – ja pyrkiä kohtaamaan se sallivasti ja hyväksyen. Kaikki kokemuksesi ja kaikki tunteesi ovat totta. Voit kuitenkin valita, kuinka niihin suhtaudut.
Musiikkiterapeuttina autan stressaantuneita, ahdistuneita sekä masentuneita, jotka kaipaavat kevyempää oloa ja lisää itseluottamusta. Tunnistatko itsesi?