Tunteiden ilmaiseminen ei pohjimmiltaan ole rauhallista keskustelua. Kuvittele taapero polkemassa jalkaa ja säestämässä kiukkuaan sanattomalla huudolla. On sanomattakin selvää, että kiukusta on kyse, vai mitä?
Jokaisella tunteella on omat ominaispiirteensä, ja yleisimmät perustunteet on helppo tunnistaa sanattomasta ilmaisusta. Esimerkiksi sekä vihaan että suruun voi liittyä kyyneliä, mutta niiden tuntuma on muuten erilainen.
Joskus kuulee sanottavan, että menneitä ei kannata kaivella. Että on parempi mennä eteenpäin ja jättää vanhat murheet taakseen.
Totta toinen puoli, sanoisin. Nimittäin jatkuva menneiden märehtiminen ei tosiaan vie eteenpäin, jos asian käsittely jää tuskailun tasolle ilman todellista kosketusta tilanteeseen liittyviin tunteisiin.
Toisaalta kaikista asioista ei pääse eteenpäin ilman niiden kohtaamista ja käsittelyä.
Kirjoitin vastikään someen että annetaan kaikkien tunteiden tuntua.
Entä kun ne tunteet ovat kestämättömiä? Kun mieli on täynnä sietämätöntä ahdistusta tai lähipiiri kavahtaa jokaista tunnepurkausta. Ja joku tulee sanomaan, että anna tunteiden tuntua. Onpa typerä ohje!
Minäpä avaan asiaa.
Tunteet ovat monesti hankalia kavereita. Ne sinkoilevat ja purskahtelevat hallitsemattomasti sinne tänne ja niitä yrittää painaa sivuun etteivät ne häiritsisi elämää. Tai ne muuttavat koko elämän värittömäksi ja ankeaksi eikä niistä saa otetta. Tai ehkä ne kulkevat mukana tiukasti pois pakattuina iloisen hymyn takana.
Yhteistä näille kaikille variaatioille on yritys päästä hankalista tunteista eroon. Ilman niitä kaikki olisi hyvin, saatat ajatella.
Tunteiden työntäminen pois ei kuitenkaan hävitä niitä mihinkään. Siksi tunnetyöskentelyn lähtökohdaksi on otettava tunteiden kohtaaminen.
Kun nykyhetkessä on hankala olla, tulee haaveiltua muutoksesta. Joskus aivan toisenlaisesta elämästä kuin mitä tällä hetkellä elät.
Jospa olisi enemmän aikaa… ja vähemmän stressiä. Enemmän iloa. Terveempi olo. Ei ahdistaisi. Saisi nukuttua. Tarkoitus elämälle. Jos olisi itse toisenlainen. Olisipa helpompi olla.
Kuten hiljattain kirjoitin, muutos edellyttää tunteiden kohtaamista. Kun uskaltaa kohdata nykyhetken ja todellisuuden, on helpompi nähdä polkuja muihin suuntiin. Eteenpäin voi lähteä vain siitä missä tällä hetkellä on.
Muutoksen tarve on kaikilla omanlaistaan. Kaikki eivät tarvitse pitkiä terapioita päästäkseen eteenpäin ja voidakseen paremmin. Toisille taas pelkkä rentoutumisen opettelu ei riitä, jos on tarve suuremmalle elämänmuutokselle tai menneisyydessä on liikaa käsittelemättömiä asioita.
Millaista muutosta sinä kaipaat?
Joskus elämästä tuntuu puuttuvan suunta. Ehkä tuntuu ettet tiedä mitä elämältäsi haluat, ja muutosta suuntaan tai toiseen on vaikea saada aikaan. Tiedät kuitenkin, ettet ole tyytyväinen nykytilanteeseen ja jotain ratkaisuja pitäisi tehdä.
Jumittava olo kätkee usein alleen tunteita, joita on vaikea kohdata. Seurauksena voi olla ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta, josta on vaikea päästä omin voimin irti.
Olen seuraillut viime aikoina ilmastonmuutokseen liittyvää uutisointia, jossa esiintyy jatkuvasti sellaisia ilmaisuja kuin ilmastonmuutoksen uhka, sen torjunta tai taistelu sitä vastaan.
Jäin miettimään mitä sanavalinnat kertovat laajemmin kulttuuristamme, kun ongelmia lähestytään taistelun ja torjunnan näkökulmasta. Eikö sama päde myös henkilökohtaisella tasolla?
”Kyllä minä pärjään”, saatat ajatella.
Koronan ja rajoitusten keskellä, poikkeusoloissa, stressaavassa työssä, vaikeissa ihmissuhteissa. Aina on niitä, joilla asiat ovat huonommin, vai mitä? Niitä, jotka oikeasti tarvitsevat apua.
Sitten sitä vähän niin kuin tulee vetäydyttyä omiin oloihinsa pärjäämään. Odottelemaan, että tilanne helpottaa. Ehkä muutaman viikon päästä, tai kesällä?
Onko sinulla tapana jäädä miettimään ja arpomaan oikeita ratkaisuja? Ei arvoituksiin vaan elämänvalintoihin liittyen. Pitäisikö ryhtyä tuohon ihmissuhteeseen tai lähteä tästä suhteesta, hakea uutta työtä vai jäädä tähän nykyiseen, muuttaa tai alkaa opiskella…
Isoja valintoja on valtavasti, ja vielä enemmän pienempiä. Kun päätökset ovat suuria ja tärkeitä, voi olla vaikea tehdä valintaa ollenkaan. Ehkä jäät miettimään uuteen työhön hakeutumista loputtomasti, mutta et koskaan ota konkreettisia askelia sen eteen. Tai valitset sen työn, joka tuntuu järkevämmältä ja hyväksyttävämmältä, ohittaen sen pienen äänen, joka ajatteli jotakin muuta. Tai ajaudut siihen, mitä tarjotaan, miettimättä enempää mitä itse haluat.
Yhteistä näille kaikille tilanteille on se, että et kuuntele itseäsi ja sitä, mitä itse todella haluat.
Miksi et?
