Joskus elämästä tuntuu puuttuvan suunta. Ehkä tuntuu ettet tiedä mitä elämältäsi haluat, ja muutosta suuntaan tai toiseen on vaikea saada aikaan. Tiedät kuitenkin, ettet ole tyytyväinen nykytilanteeseen ja jotain ratkaisuja pitäisi tehdä.
Jumittava olo kätkee usein alleen tunteita, joita on vaikea kohdata. Seurauksena voi olla ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta, josta on vaikea päästä omin voimin irti.
Miltä tuntuu kertoa mielipiteitään tai omia tunteitaan muille?
Etenkin itselle merkityksellisten, niiden todella tärkeiden asioiden sanominen ääneen voi olla hermostuttavaa. Syke kohoaa, hikoiluttaa, vatsaa vääntää.
Mitä ne muut ajattelevat? Sopiiko olla tätä mieltä, onko tässä porukassa turvallista sanoa näin?
Nobody can tell ya
There’s only one song worth singing
They may try and sell ya
’Cause it hangs them up
To see someone like youBut you gotta make your own kind of music
Sing your own special song
Cass Elliot
Yksi upeimmista asioista minkä työssäni näen, on se kuinka asiakkaat löytävät itsestään luottamusta ja uskallusta olla juuri sellaisia kuin ovat.
Maailma kyllä tekee parhaansa kertoakseen jokaiselle meistä että pitäisi olla reippaampi, tehokkaampi, menestyvämpi… Ja toisaalta valitettavasti edelleen kulttuurissamme erityisesti muiden kuin miesten tulisi ymmärtää olla myös kilttejä ja rauhallisia, ja varoa olemasta liian äänekkäitä tai näkyviä.
Tiedätkö… Ei tarvitse kuunnella.
Olen seuraillut viime aikoina ilmastonmuutokseen liittyvää uutisointia, jossa esiintyy jatkuvasti sellaisia ilmaisuja kuin ilmastonmuutoksen uhka, sen torjunta tai taistelu sitä vastaan.
Jäin miettimään mitä sanavalinnat kertovat laajemmin kulttuuristamme, kun ongelmia lähestytään taistelun ja torjunnan näkökulmasta. Eikö sama päde myös henkilökohtaisella tasolla?
”Kyllä minä pärjään”, saatat ajatella.
Koronan ja rajoitusten keskellä, poikkeusoloissa, stressaavassa työssä, vaikeissa ihmissuhteissa. Aina on niitä, joilla asiat ovat huonommin, vai mitä? Niitä, jotka oikeasti tarvitsevat apua.
Sitten sitä vähän niin kuin tulee vetäydyttyä omiin oloihinsa pärjäämään. Odottelemaan, että tilanne helpottaa. Ehkä muutaman viikon päästä, tai kesällä?
Jätätkö usein asioita tekemättä, koska pelkäät epäonnistuvasi? Jotain uutta kokeilematta, koska et osaa? Jos epäonnistumisen pelko istuu olkapäälläsi estelemässä sinua, jää paljon asioita helposti kokematta.
Osaamattomuuteen voi liittyä häpeää, epävarmuutta tai pelkoa siitä että tulee naurunalaiseksi, eikä omien ajatusten rajoittavuutta aina edes itse huomaa. Epäonnistumiseen liittyviä hankalia tunteita voi kuitenkin opetella kääntämään kokeilunhaluksi, iloksi ja leikkisyydeksi.
Onko sinulla tapana jäädä miettimään ja arpomaan oikeita ratkaisuja? Ei arvoituksiin vaan elämänvalintoihin liittyen. Pitäisikö ryhtyä tuohon ihmissuhteeseen tai lähteä tästä suhteesta, hakea uutta työtä vai jäädä tähän nykyiseen, muuttaa tai alkaa opiskella…
Isoja valintoja on valtavasti, ja vielä enemmän pienempiä. Kun päätökset ovat suuria ja tärkeitä, voi olla vaikea tehdä valintaa ollenkaan. Ehkä jäät miettimään uuteen työhön hakeutumista loputtomasti, mutta et koskaan ota konkreettisia askelia sen eteen. Tai valitset sen työn, joka tuntuu järkevämmältä ja hyväksyttävämmältä, ohittaen sen pienen äänen, joka ajatteli jotakin muuta. Tai ajaudut siihen, mitä tarjotaan, miettimättä enempää mitä itse haluat.
Yhteistä näille kaikille tilanteille on se, että et kuuntele itseäsi ja sitä, mitä itse todella haluat.
Miksi et?
Kun on yrittänyt muuttua, kasvaa ja kehittyä ihmisenä pitkään, voi helposti uupua yrittämiseen ja tuskastua siihen, ettei ole vieläkään siellä, missä haluaisi olla. Kun samat vanhat möröt ja pelot palaavat kummittelemaan, tekee mieli heittää hanskat tiskiin – varsinkin jos ”kaikki muut” näyttävät pääsevän pidemmälle ja vieläpä helpommin.
Mitä tapahtuu, kun joku on yllättäen kanssasi eri mieltä? Onko sinun helppo puolustaa omaa mielipidettäsi ja näkökulmaasi, vai tekisikö mieluummin mieli sulautua seinään ja kadota paikalta?
Jos sinulle on tuttua se, että ajatukset hajoavat ja on vaikea saada enää sanaa suusta, veikkaan että välttelet väittelyitä ja jätät mieluummin mielipiteesi sanomatta kuin pyrit puolustamaan niitä.
Herkkyydessä ja sopuisuudessa ei ole tietenkään mitään vikaa. Sinunkin mielipiteesi ja näkemyksesi ovat kuitenkin arvokkaita, ja ne ansaitsevat tulla kuulluiksi.
Yllätyin hiljattain kun tuskailin eräässä Facebook-ryhmässä senhetkisiä tunnelmiani. Asiat tuntuivat kaatuvan päälle ja suoraan sanoen vastustin ja välttelin kaikkea rakentavaa ja eteenpäin vievää.
Kuulostaa aika rasittavalta vai mitä?
Vaikeat tunteethan pitää piilottaa muilta ja varoa kaatamasta niitä muiden niskaan, eihän sellaista kukaan jaksa. Lapsena monet ovat jo oppineet, että hyväntuulisena ja iloisena tulee hyväksytyksi – kiukkua, pelkoa tai pettymystä sen sijaan ei kestä kukaan.
